|
Luotettavuutta
Pitkäjänteistä yrittäjyyttä ja vilpitöntä
intoa omassa työssään! Reilun 10 vuoden kokemus on opettanut
meitä monessa ja saavutettujen tavoitteidemme kautta kykenemme tarjoamaan
asiakkaillemme varmuutta erittäin haastavissakin projekteissa. Olemme
yhdistelmä nuoruuden intoa ja vanhaa kehäkettua, jonka kanssa
seilaaminen sähköisen markkinoinnin valtavesillä on luotettavaa,
muttei missään nimessä kaavoihin kangistunutta.
Ymmärrystä
IT-yritys, joka ymmärtää ihan oikeasti liiketoimintaasi?
Pyrimme jokaisessa projektissa sisäistämään liikeideasi
ja olemme vastuullisena mukanasi saavuttamassa liiketoimintasi tavoitteita.
Kun sähköisessä markkinoinnissa tuottaja on sisäistänyt
asiakkaansa ajatusmaailman, päästään haluttuihin lopputuloksiin
ilman rautalangan vääntöä. Kartan sijasta meille siis
riittää päämäärä!
Mukautumista
Toimipaikkamme sijaitsee Vaasassa, mutta tehokkaana toimialueenamme on
koko Suomi. Asiakkainamme on kaiken kokoluokan yrityksiä tunnetuista
pörssiyhtiöistä pieniin paikallisiin toimijoihin kaikilta
aloilta. Olet siis juuri oikeanlainen asiakas meille!
Monipuolisuutta
Kotisivutuotannon ollessa päätuoteryhmämme, toteamme samaan
hengenvetoon pystyvämme mihin vaan. Olemme rakentaneet sormenjälkijärjestelmiä,
tuottaneet valtakunnallisilla kanavilla tv-chatteja, tuoneet virtuaaliesittelyt
osaksi suomalaista kiinteistönvälitysalaa, toimineet mainostoimistona,
tuottaneet sms-palveluja, mallintaneet valokuvantarkasti rakennusliikkeiden
uustuotantokohteita, perustaneet paikallismediatoimituksen ja menestyviä
portaaleja, suunnitelleet palvelinhuoneita ja auttaneet lukuisia ihmisiä
toteuttamaan unelmansa internetbisneksestä! Rohkene siis kysyä
keinoistamme, me pidämme haasteista!
Jos sinulla on liikeidea, johon tarvitset osaavan ja luotettavan yhteistyökumppanin,
ota rohkeasti yhteyttä ja keskustellaan lisää!
Mukavuutta
Sanovat, että kanssamme on mukava tehdä töitä. Asiakassuhteemme
perustuvat aina kumppanuuspohjalle ja sen vuoksi meillä on monessa
suhteessa pitkä yhteinen historia. Joustavuudella saavutetaan paljon
ja luottamus IT-asioiden jämäkkään hoitoon auttaa
asiakkaitamme keskittymään omaan liiketoimintaansa!
Maalaisjärjellä pärjää tälläkin alalla
todella pitkälle!
Jussi Mäntylä
040-7000 002
jussi@web-jussi.com
|